Hankerakennus Oy:n palvelutoimenkuvaan kuuluu hankekehittäminen, rakennuttaminen, pohjarakentaminen ja projektijohtaminen.

Etsimme keskeisillä paikoilla sijaitsevia maa-alueita ja kiinteistöjä. Kohteet voivat olla kaavoittamattomia raakamaakohteita tai yleiskaavan / asemakaavan alueita. Kehitämme ja jatkojalostamme myös muiden osapuolien omistamia ja/tai hallinnoimia kohteita kohti parempaa tuottavuutta.

Hankerakennus Oy jalostaa omistamiaan hankealueita tonteiksi ja kiinteistöiksi liike-, teollisuus- ja asuntorakentamisen tarpeisiin hoitamalla kohteiden kartoittamisen, ideoimisen, kaavoittamisen, käyttäjähankinnan ja rakentamisen vaiheet. Rakennutamme tai rakennamme alueiden infran ja pohjarakentamisen. Kiinteistöjen rakennuttaminen ja projektijohtourakointi sisältyvät Hankerakennus Oy:n palvelutoimenkuvaan.

Hankerakennus Oy:n toiminta perustuu aktiiviseen ja tehokkaaseen päätöksentekoon, vakavaraisuuteen, rakentamisen ja rakennuttamisen osaamiseen sekä liike-elämän tarpeiden tuntemukseen. 

Ota yhteyttä, toteutetaan tarpeesi ja viedään Sinun hankkeesi maaliin.